Pahan maailman syndrooma – eli miksi kannattaa miettiä, millaista sisältöä kuluttaa

Luin kerran uutisen, jossa käärme oli luikerrellut vessanpöntöstä asuntoon. Sen jälkeen pidin jonkin aikaa huolen, että pöntön kansi on varmasti kiinni, kun se ei ole käytössä. Ihan varmuuden vuoksi.

Olen lukenut uutisista lukemattomista muistakin tapauksista, jotka ovat järkyttäneet turvallisuudentunnettani. Epäilen vahvasti, että olisin huolettomampi ihminen, jos en tietäisi, mikä kaikki maailmassa ja elämässä voikaan mennä vikaan.

Viime aikoina olen törmännyt useampaan otteeseen viestinnän professori George Gerbnerin käsitteeseen pahan maailman oireyhtymä. Se tarkoittaa, että ihminen kuvittelee maailman olevan keljumpi kuin se onkaan, sillä kuulemme ja varsinkin näemme mediasta jatkuvasti niin paljon ikäviä asioita.

Vaan millaiset asiat yleensä päätyvät uutisiin? Poikkeukset. Epätavalliset asiat. Ne, jotka hätkähdyttävät. Eivät ne kaikki tavalliset mukavat jutut, joita maailmassa tapahtuu joka päivä valtavasti enemmän kuin pahoja asioita.

Jos lukee paljon uutisia, voi helposti ajatella, että maailma on menossa päin honkia ja pahasti. Ja toki näin monin osin onkin. Ilmastokriisi, pandemiat ja lajikato ovat esimerkiksi ihan todellisia ongelmia.

Moni asia maailmassa on kuitenkin mennyt hyvään suuntaan ja menee koko ajan. Naisten asema on parantunut roimasti ja vaikka työtä on vielä jäljellä, se paranee koko ajan. Lapset eivät länsimaissa kuole enää tarttuviin tauteihin, koska meillä on rokotukset. Koronaankin keksittiin rokote alta aikayksikön, jos verrataan siihen, kuinka pitkään rokotteiden kehittämiseen yleensä menee. Itse sain kakkosrokotteen tänään – ja tuli heti turvallisempi olo. Vaikka burn out on uusi kansantauti, työaika on kuitenkin lyhentynyt ja ehkä meillä on tulevaisuudessa neljän päivän työviikko tai kuuden tunnin työpäivä – tai molemmat.

Uutisissa toki kerrotaan näistäkin asioista. Mutta enemmän kerrotaan niistä päin honkia menneistä hommista. Ei ehkä ole ihme, että innokas uutisten seuraaminen voi tutkimusten mukaan lisätä ahdistusta.

Kuuntelin juuri Rutger Bregmanin Hyvän historia -kirjan. Sen pääviesti on, että suurin osa ihmisistä ei olekaan itsekkäitä paskiaisia vaan hyviä tyyppejä. Jos et usko, lue tai kuuntele. Bregman perustelee noin 15 tunnin ajan, miksi näin todella on. Kirja on tosi lohdullista ja inspiroivaa kuunneltavaa.

Bregman kirjoittaa myös uutisista ja siitä vinoutumasta, mikä useimmilla meistä on. Kun seuraamme liikaa uutisia, maailma alkaa näyttää kurjalta paikalta ja muut ihmiset nilviäisiltä. Mitä siis tehdä? Jos Bregmania tahtoo kuunnella, se on hyvin simppeliä: lopeta uutisten jatkuva seuraaminen.

Idea on mielestäni hyvä ja olen alkanut itse toteuttaa sitä. En nykyisin lue uutisia edes päivittäin, enkä koe jääneeni paitsi mistään, enkä edes olevani uutispimennossa.

Ensinnäkin en elä täällä maailmassa yksin. Olen aika varma, että jos jotain oikeasti tärkeää tapahtuu, kuulen sen kyllä jostain. Jos kukaan muu ei kerro, niin äiti varmasti soittaa.

Toisekseen luen kyllä lehtiä ja kiinnostavia blogitekstejä ja kuuntelen viikossa pari kolme uutis- ja ajankohtaispodcastia. Lisäksi luen suunnilleen kirjan viikossa, eivätkä ne kaikki ole Lucinda Rileyn (RIP) romaaneja, kröhöm. Olemme myös miettineet, että pitäisikö tilata joku kerran kuukaudessa ilmestyvä todella hyvä lehti, josta voisi lukea maailman tärkeimmät tapahtumat huolella pureskeltuina vaikka kerran kuussa.

En siis tarkoita, ettei kannattaisi olla perillä maailman tapahtumista. Kyseenalaistan kuitenkin vähän, tarvitseeko niihin klikkailla itsensä viidesti päivässä, kuten olen ennen tehnyt.

Mitä pahan maailman syndroomaan tulee, olen alkanut viihteenkin suhteen entistä valikoivammaksi. Luen toisinaan kyllä dekkareita (ahmaisin viimeksi viikonloppuna Max Seeckin Hammurabin enkelit, ja voi pojat, oli koukuttava – mutta myös aika raaka), mutta vastapainoksi luen sitten jotain kesyä.

Sarjojen suhteen olen siirtynyt ihan lällärilinjalle. Tällä hetkellä olen koukussa Poldarkiin (ihan parasta, 1700-luvun loppu ja 1800-luvun alku, komea mies, historiaa, juonia, rakkautta, Cornwallin maisemia…) ja Ted Lassoon (brittiläinen futisjoukkue ja jenkkivalmentaja, nauran joka jaksossa ääneen). Vielä muutama vuosi sitten lempisarjani olivat Game of Thrones ja Viikingit – en varmaan enää pystyisi katsomaan kumpaakaan, nehän ovat pelkkää veriroisketta.

Summa summarum: välillä voi olla hyvä idea katsoa vaikka sitä Ted Lassoa uutisten sijaan.

Continue Reading

Kaupunkiluonnon puolesta

Ketä äänestäisi, kas siinä pulma. Nämä kuntavaalit tuottavat melkoisesti päänvaivaa, koska haluaisin löytää Espoosta ehdokkaan: 

  • joka haluaa suojella luontoa
  • joka aikoo taistella ilmaston puolesta
  • joka tahtoo säilyttää lähiluonnon 
  • jolle eläinoikeudet ovat tärkeitä ja joka siis kannattaa esimerkiksi koulujen kasvisruokapäiviä
  • joka ajaa sekä koulutuksen, julkisen terveydenhuollon että vanhusten asiaa ja ylipäätään kannattaa ihmisten yhdenvertaisuutta

Pulma on se, että ilmastotavoitteet ja lähiluonnon suojelu eivät tunnu menevän ihan yksi yhteen. En oikein kannata kaupunkien tiivistämistä, jos se tarkoittaa lähiluonnon jyräämistä.

Mielestäni luontoon pitäisi päästä myös ilman autoa. Eli luontoa tarvitaan lähelle. Uskon, että kaupunkien pienet metsiköt ovat monille tärkeitä ja lisäävät hyvinvointia.

Tämä on myös yhdenvertaisuuskysymys. Jos lähiluontoa ei säilytetä, autottomat joutuvat huonompaan asemaan, eivätkä pääse nauttimaan luonnosta samoin kuin autolliset.

Pääkaupunkiseudun metsiin ja luontopaikkoihin ei todellakaan ole hyviä julkisia yhteyksiä. Tämä harmitti itseäni kovasti silloin, kun en vielä omistanut autoa – ja juuri tämän takia päädyin sitten sen auton hankkimaan. Mikä taas ei ole ilmaston kannalta hyvä teko, eikä kaupunkeja pitäisi suunnitella niin, että se kannustaa yksityisautoiluun.

Toki joissain paikoissa tiivistämisessä on tietenkin kaikki järki. Esimerkiksi vanhat teollisuusalueet ja käyttämättömät toimistotalot, joista Hesari juuri kirjoitti, kannattaisi käyttää tiiviiseen asuinrakentamiseen ja uudet alueet suunnitella tiiviimmin. Meidän uusi paritalomme ja sen kaveri rakennetaan vanhan omakotitalon tontille. Se on järkevää: luontoa ei tuhota, mutta saadaan silti enemmän asuntoja.

Siitä en tykkää, että kaikki kaunis ja vehreä jyrätään talojen ja infran alle. Enkä kestä, kun usein Suomessa rakennetaan niin rumaa. Tuntuu, että kauniilla ympäristöllä ei useinkaan nähdä täällä arvoa.

Yksi esimerkki kamalasta rakentamisesta on Espooseen kaavailtu Hepokorven datakeskus, joka on kymmenen eduskuntatalon kokoinen kolossi ja jonka tieltä hävitettäisiin kaunista metsää ja peltomaisemaa ja tuhottaisiin samalla ulkoilureitti.

Otan tämän vähän henkilökohtaisesti, koska se tulisi lapsuudenmaisemiini, ja ihan vieressä on tosi kauniita paikkoja, kuten Träskandan puisto, Marketan puisto, Oittaan ulkoilualue, suojeltu Matalajärvi, Nuuksio, hevostalleja, Vanha Kuninkaantie. Se myös pienentäisi viherkäytäviä suojeltujen alueiden välillä.

Miksei tällaisia voida sijoittaa jonnekin valmiiksi rumaan paikkaan?

Continue Reading

Nainen ei ole naiselle susi: tehdään blogimaailmasta jälleen ihana yhteisö!

Anna_lokakuu_15.jpg

Blogimaailma on niitä harvoja paikkoja, joissa naiset ovat keskimäärin miehiä menestyneempiä. Tämä maailma on jotain, jonka me naiset olemme luoneet. Se on hienoa, sillä naiset olivat kakkosluokan kansalaisia viime vuosikymmeniin saakka. Edelleen miehet tienaavat enemmän, edelleen miehiä on enemmän johtoasemissa, vieläkään euromme ei ole samanarvoinen. 

Miesten kiinnnostuksen kohteita myös arvostetaan enemmän. On edelleen jotenkin hyväksytympää olla kiinnostunut jalkapallosta kuin vaatteista. Se on väärin. Ja on meidän tehtävämme muuttaa se. 

On meidän tehtävämme muuttaa maailmaa yhä tasa-arvoisemmaksi ja paremmaksi kaikille, niin naisille kuin miehillekin. Tehdäksemme sen, meidän pitää kuitenkin vetää yhtä köyttä, pitää toistemme puolia, iloita toistemme onnesta, tukea toisiamme suruissa, hyväksyä eriävät mielipiteet, suvaita erilaisia elämäntapoja.

Sitä blogimaailma ennen antoi. Vertaistukea, tunteen, ettei ole yksin, paikan, jossa jakaa palasia omasta elämästään, olivat ne sitten yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita tai päivän asuja. Tämä oli aito, ihana paikka. 

Viime vuosina jokin on kuitenkin muuttunut. Nykyisin minua vähän pelottaa joka kerta, kun näen saaneeni kommentin. Jätän paljon asioita kirjoittamatta. Sen, mitä kirjoitan, yritän kirjoittaa mahdollisuuksien mukaan niin, että otan huomioon monet eri näkökannat ja mietin, voidaanko tekstini lukea jotenkin väärin, eri tavoin kuin olen sen tarkoittanut luettavaksi. En enää uskalla luottaa siihen, että minut ymmärretään oikein.

Välillä tuntuu, etten oikein uskalla kirjoittaa mistään, koska en ole täydellinen. Vaikka juuri se minua aikoinaan ihastutti blogeissa: tavallisten ihmisten ajatukset ja mahdollisuus kurkistaa heidän elämiinsä.

En usko, että nainen on naiselle susi, tai ihminen ihmiselle susi. Täällä somemaailmassa tuntuu kuitenkin välillä unohtuvan, että ruudun tälläkin puolella on ihminen. Haavoittuvainen, tunteva olento. Kritiikkiä ja eriäviä mielipiteitä saa toki ilmaista, mutta toisinaan kommentointi on suoraa ilkeilyä. Se ei vie meitä mihinkään, se ei tee tästä maailmasta parempaa, se vain lisää pahaa oloa täällä ja oikeassa elämässä. 

Se tuhoaa tämän kauniin, naisten vallitseman blogimaailman, jonka olemme yhdessä luoneet.

Me pystymme yhdessä luomaan hienoja asioita, me pystymme tekemään suuria. Meillä on sellaista energiaa, jota tämä maailma tarvitsee, niin somessa kuin todellisuudessakin. Lämmintä, rakentavaa, luovaa, feminiinistä energiaa. Käytetään sitä. 

Haastan jokaisen bloggaajan kirjoittamaan tästä aiheesta ja miettimään, miten voisimme palauttaa ainakin tänne Lilyyn sen hengen, joka meillä ennen oli. Erityisesti haastan Saaran ja Julian, haastakaa tekin pari seuraavaa. Ja seuraavan kerran, kun huomaan jonkun saavan ilkeitä kommentteja, lupaan puolustaa häntä. 

Niin tästä maailmasta tulee parempi.

Edit 11.29: Päätettiin toimituksen kanssa juuri lanseerata tähän liittyen uusi hashtag #somelempeys. Lisää se mukaan, jos kirjoitat tai postaat aiheesta muualla somessa. Lilyssä kootaan sen avulla kaikki aiheesta kirjoitetut postaukset yhteen. Lisää se siis myös avainsanoihin. Tehdään tästä kunnon kampanja paremman somen ja maailman puolesta! <3

Kuva: Satu Nyström

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Millaisia vaikutteita saat somesta ja mediasta?

Näyttökuva 2019-2-11 kello 12.04.17.png

Facebook-fiidini näyttää nykyisin tältä. Se on ihanaa, sillä enää en joudu joka kerta Facebookin avatessani ottamaan vastaan sekalaista valikoimaa muiden ihmisten tunteita ja ajatuksia ja niitä pääosin negatiivisia uutisia, joita siellä jaetaan. En myöskään joudu pelkäämään, onko joku hyvää tarkoittava ihminen jakanut jälleen asiaa eläimiin kohdistuneista julmuuksista. En tarkoita, että näiltä asioilta olisi suotavaa ummistaa silmänsä. Minä vain tiedän jo niin paljon, että lisätieto lähinnä pilaa päiväni ja tulee uniini. Kun olen blokannut julkaisut fiidistäni, voin olla rauhassa, pitää zenini.

Ilmoituksista näen, onko jossain seuraamassani ryhmässä uutisia (seuraan lähinnä koirieni kasvattajien ryhmiä ja taloyhtiötämme) tai onko jollain synttärit. Haulla pääsen niiden vaikuttajien juttuihin, joita oikeasti tahdon seurata Facebookissa. Näitä ovat lähinnä ulkomaiset henkisestä kasvusta ja itsensä kehittämisestä puhuvat valmentajat. Muita vaikuttajia seuraan toista kautta.

Unohdinko oikeat kaverini? En. Facebook-fiidi ei ole mielestäni paikka, missä ylläpidän ystävyyssuhteitani. Sitä varten on keksitty sellaiset asiat kuin Whatsapp, puhelin ja mikä vielä mullistavampaa: tapaaminen. 

Olen karsinut seurattaviani myös Instagramissa. Katsoin erään videon, jossa neuvottiin seuraamaan vain niitä ihmisiä, joiden sisällöstä tulee hyvä fiilis. On ihan ok lakata seuraamasta jotain ihmistä vaikka siksi, että hän jakaa koko ajan kuvia perheestään, ja itse ei tiedä, haluaako lapsia (sisältö pakottaa jatkuvasti ajattelemaan asiaa). On myös ok lakata seuraamasta jotain ihmistä siksi, että ihailet häntä, mutta saat hänen elämästään paineita. Silloin hänen sisältönsä ei anna sinulle hyvää mieltä. On ok lakata seuraamasta jotain ihmistä siksi, ettet oikein tiedä, kuka hän on ja miksi seuraat häntä.

Ymmärrän myös täysin, jos joku ei halua seurata minua. Oikeasti haluaisinkin vain seuraajia, joita sisältöni oikeasti kiinnostaa. Siksi en esimerkiksi ole yrittänyt kasvattaa blogia tai Instagramia kilpailujen avulla. Epäilen, että niin saa seuraajia, jotka haluavat voittoja, ei seuraajia, jotka oikeasti haluavat kuulua yhteisööni. Mielestäni seuraajien haaliminen keinolla, millä hyvänsä, on osaltaan pilannut sitä hyvää fiilistä, joka blogimaailmassa ennen oli. Seuraajien määrästä on monesti tullut tärkeämpää kuin aidosta vuorovaikutuksesta, vertaistuesta ja yhteisöstä. 

Iltapäivälehtiä en ole lukenut sen jälkeen, kun lopetin lentoemännän työt kohta kahdeksan vuotta sitten. Koneessa niitä tuli luettua, mutta en pidä maailmankuvasta, jota ne välittävät. Olen vähentänyt myös uutisten lukemista, vaikka työni takia joudunkin lukemaan niitä jonkin verran. Iso osa uutisista on kuitenkin negatiivisia ja lisää epävarmuutta ja pelkoa maailmaa ja elämää kohtaan. 

Ajattelen, että on hyvin tärkeää hallita informaatiota, jota meille tulvii joka suunnasta koko ajan. Jos jatkuvasti saa somesta ja mediasta silmilleen sisältöä, josta tulee jollain tavalla paha olo, se vaikuttaa väkisinkin fiilikseen, elämänasenteeseen ja elämänlaatuun. Siksi kehotankin tänään: mieti, mitä seuraat. 

Ihanaa viikkoa murmelit!

PS. Facebook-fiidin voi blokata täällä.

 

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Minne jatkuva suorittaminen vie?

Anna_lokakuu_30.jpg

Mietin suorittamista viimeksi eilen, kun olin ensimmäistä kertaa hiihtämässä luistelusuksilla. Olin ylpeä itsestäni. En siksi, että hiihto olisi sujunut erityisen hyvin, vaan siksi, että kestin hyväntuulisena sen, ettei se sujunut. Nuorempana olisin vetänyt täysillä verenmaku suussa ollakseni hyvä. Nyt hiihtelin omaan tahtiini aika leppoisasti, enkä lähtenyt kiihdytyskisaan kenenkään kanssa.

Olen elänyt elämää, jossa suunnilleen kaikki meni suorittamiseksi: niin pakolliset asiat kuin vapaa-aikakin. Jos lähdin juoksemaan kympin, todellakin juoksin kympin ja otin aikaa. Halusin olla täydellinen vähän kaikessa. 

Jossain vaiheessa aloin kuitenkin miettiä: miksi? Onnellisuuttani suorittaminen ei ainakaan lisännyt, enkä tuntenut itseäni yhtään arvokkaammaksi, vaikka juoksin kympin kovaa vauhtia. Pikemminkin päin vastoin. 

Sisälläni asuu edelleen se suorittaja ja täydellisyden tavoittelija, mutta vähitellen sen ääni on hiljentynyt. Olen yhä useammin käskenyt sen olla hiljaa ja tehnyt toisin kuin se on vaatinut. Ennen olisin hiihtänyt tavoitteellisesti. Nyt vain hiihdän. 

Mikä riittää? Sitä kysyin myös, kun aloin yrittäjäksi ja jouduin kohtaamaan ajatuksen, että tuloni saattavat tippua. Tarvitsenko koko ajan uutta materiaa? Onko pakko päästä monta kertaa vuodessa ulkomaille?

Jatkuvaan suorittamiseen, materian haalimiseen ja eteenpäin menemiseen on helppo jäädä jumiin, sillä yhteiskunnassamme arvostetaan tavoittellisuutta, ahkeruutta ja yhä parempaan pyrkimistä. Lisäksi ihminen on vertaileva olento: peilaamme helposti omaa arvoamme muihin. Vaan kestääkö ihmismieli ja tämä maapallo sitä?

Yle Areenan Havaintoja ihmisestä -ohjelmassa Satu Kivelä haastattelee aiheesta kasvatustieteen professori Juha T. Hakalaa ja minua siitä, mihin jatkuva suorittaminen vie meidät, ja miksi on niin vaikea ottaa rennommin?

En tiedä teistä, mutta itse haluan suorittaa vähemmän ja elää enemmän. Siinä samalla oppii myös armollisuutta itseään kohtaan ja kestämään epätäydellisyyttä. Silloin elämästä tulee vähän helpompaa

ja huomattavasti kivempaa.

 

Kuva: Satu Nyström

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Continue Reading

Miten somessa selviää järjissään?

IMG_1775.jpg

Uusimmassa podcast-jaksossa puhumme somesta ja sen aiheuttamista paineista. Miten niistä selviää ja mikä meitä ahdistaa?

Some on kovin ristiriitainen paikka. Toisaalta rakastan sitä, toisaalta vihaan suuresti. 

Pieninä määrinä sosiaalinen media voi hyvinkin tehdä päälleni hyvää. Tykkään jakaa kuvia elämästäni ja kertoa ajatuksiani. Vaikka omien juttujen julkaiseminen tuntuu joskus vähän oudolta, typerältä ja narsistiseltakin, niin ihmisellä on tarve jakaa asioita muiden kanssa.

Somesta voi saada myös vertaistukea, sieltä voi jopa löytää ystäviä ja roppakaupalla inspiraatiota – vähän liikaakin joskus. Ja nyt päästäänkin kohtuuteen. Pala kaksi suklaata päivässä on ihan jees, levy pari suklaata päivässä ei ole lainkaan. Eikä se, jos suklaa pyörii ajatuksissa jatkuvasti, siltä ei saa mielenrauhaa ja se alkaa vaikuttaa elämään.

 

Sama pätee someen. 

Oletko koskaan tehnyt jotain vain saadaksesi siitä materiaalia someen? (Some voi muuttaa käyttäytymistämme ja saada meidät esittämään elämäämme.)

Oletko keskittynyt enemmän ruoka-annoksesi tai itsesi kuvaamiseen kuin lounasseuraasi? (Some voi saada elämään enemmän virtuaalimaailmassa kuin todellisuudessa.)

Oletko hankkinut jotain vain saadaksesi esitellä sitä somessa? (Some voi saada ostamaan turhuuksia ja kehittää meille uusi tarpeita.)

Oletko ahdistunut somessa näkemistäsi täydellisistä vartaloista, kodeista tai vaatteista? (Some saa helposti vertailemaan omaa elämää muiden elämiin.)

Oletko kadehtinut joka viikko uudesta paikasta kirjoittavaa matkabloggaajaa tai luksuslaukkua esittelevää muotibloggaajaa? (Some vääristää todellisuutta, ei kerro kokonaisuutta eikä asioiden todellista hintaa. Matkabloggaaja voi kärsiä jatkuvasta jetlagista, eikä mikään kohde ehkä enää hetkauta, kun on nähnyt tarpeeksi monta. Muotibloggaaja on voinut saada laukun ilmaiseksi näkyvyyttä vastaan tai hänellä voi olla rikas mies tai perintö.)

Oletko metsästänyt sydämiä ja seuraajia tai ahdistunut niiden puuttumisesta? (Some voi korostaa yksinäisyyden ja arvottomuuden tunnetta ja saada keskittymään täysin epäolennaisiin asioihin sekä hukkamaan niihin järjettömästi energiaa.)

Oletko muokannut vartaloasi tai kasvojasi sovelluksien avulla? (Some voi saada kokemaan, ettet riitä sellaisena kuin olet.)

 

Jokainen kokee somen erilailla. Itse en ahdistu muiden vartaloista. Myöskään luksulaukut tai matkabloggaajan elämä näin entisenä lentoemäntänä ei aiheuta minkäänlaista kademieltä. Moneen muuhun asiaan olen kyllä syyllistynyt, joista erityisesti mainittakoon liialliset sisustusideat (olin jo menossa hankkimaan sinistä maalia, koska olen ihastunut pariin sinisävyiseen sisustustiliin). Myös enemmän somessa kuin hetkessä oleminen ja sydänten metsästys ovat kuuluneet synteihini. 

Nykyisin olen onneksi päässyt aika hyvin paheistani (miinus sisustus, jonka kanssa kamppailen). Noudatan somen kanssa muutamaa sääntöä, jotka helpottavat elämää kummasti:

1. En seuraa seuraajamäärääni. 

2. Olen sulkenut ilmoitukset.

3. En tee päivityksiä silloin, kun olen jonkun seurassa.

4. Kun tarvitsen kuvan itsestäni, käytän itselaukaisinta, peiliä tai joskus valokuvaajakaveriani. En kuvaa tai kuvauta itseäni silloin, kun olen jonkun kaverini seurassa.

5. Seuraan vain ihmisiä, joista olen oikeasti kiinnostunut tai joilla on jotenkin ihana Insta-maailma. 

6. En käytä somea ensimmäiseksi aamulla enkä illalla yhdeksän jälkeen.

7. Seuraan ruutuaikaani ja yritän välttää puhelimen aivotonta selailua.

IMG_1773.jpg

8. Lisäksi perustin itselleni päätilin rinnalle toisen Instagram-tilin. Sen nimi on @annainature ja julkaisen siellä ainoastaan luonto- ja eläinkuvia ja vain omaksi ilokseni. Siellä voin julkaista vaikka viisi kukkakuvaa putkeen, jos huvittaa, eikä minun tarvitse välittää Instagramin algoritmistä tai siitä, ärsyyntykö joku seuraajani sisällöstäni. Se on oma luova paikkani, jota saa seurata, jos tahtoo, mutta joka on olemassa tuottaakseen iloa minulle

Podcastia pääset kuuntelemaan täältä. Se on myös iTunesissa ja Spotifyssa eli löytyy puhelimen Podcast-appsista. 

 

PODCASTBLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading

Elämä, josta tuli näytelmä

976BF7C8-F294-4109-94DB-CD3D53F3F1FC.JPG

Dora G on muotibloggaaja, jolla on täydellinen elämä. On valoisa, parvekkeellinen asunto niillä Helsingin alueilla, joilla kaikki haluavat asua, kakluuni joka huoneessa, muovimaton alta paljastunut lautalattia, juuri oikealla vaalean sävyllä maalatut seinät. On täydellinen, sävy sävyyn järjestelty vaatekaappi, siellä ne merkit, jotka kuuluukin olla: Filippa K:t, Samsoet, vintagea, sun muuta, kyllä te tiedätte. On tietenkin ihana mies, tuoreita kukkia ja croissantteja, ja jokainen täydellinen hetki tallennetaan.

Täydellinen esitys täydellisestä elämästä. 

Toisaalta on Pauliina, joka haluaisi täydellisen elämän.

Ja Paul, täydellinen mies, joka ei ole ihan varma, onko täydellisyyden esittäminen kuitenkaan se juttu.

Ja tutkija, joka tarkastelee tätä kaikkea.

Sekä tietenkin Oscar, Wilde, ja vierailevana tähtenä myös Dorian Gray. 

Ja Kristallipalatsi. Kasvitieteellinen puutarha monessa ajassa ja paikassa.

Mysteeri.

Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi on koukuttava kertomus näytelmästä, jota sosiaalisessa mediassa nykyisin esitetään. Kuka tahansa voi olla  mitä tahansa, jos vain on tarpeeksi taitava, jos osaa näytellä kiehtovasti, luoda lumoavan tarinan. Vaan mikä on sen hinta? Mitä menettää, jos alistaa elämänsä näytelmälle? Vai voiko näytelmällä ehkä luodakin todeksi sen, mitä on aina halunnut olla? Voiko ihminen tulla siksi, jota näyttelee? 

Dora G:lle on tärkeintä, että näytelmä pysyy kasassa. Itse olen kamppaillut lähes aina blogin suhteen vastakkaisen ongelman kanssa: pelkään, että aitous katoaa, että olen täällä ihan vääränlainen. Liian siloteltu, seesteinen, maanläheinen. Kai teitäkin joskus ärsyttävät somehahmot, jotka ovat vähän liian säröttömiä?

Siksi kerronkin tähän väliin, että kirjoitan tätä Macbookillani kauniissa kodissani wieniläistuolissa istuen, leivon samalla tuoreita sämpylöitä, eikä tänään ole kiire minnekään.

Toisaalta söin juuri pakastekalakeittoa (se on kyllä aika hyvää), minulla on parhaillaan ihan hirveät menkkakivut, ei mitään ohjelmaa illaksi, eikä kaikki elämässäni ollenkaan suju, kuten tahtoisin.

Mutta se Kristallipalatsi. Se on tarina ihmisen ikiaikaisesta kauneuden palvomisesta, siihen identifioitumisesta ja siihen hukkumisesta, oman itsen ja rakkauden ja onnen etsimisestä. Älykäs kirja, jonka luin parissa illassa ja jota suosittelen jokaiselle, joka näyttelee sosiaalisessa mediassa elämäänsä, on joskus tehnyt jotain vain saadakseen siitä päivityksen tai rakastaa vähän liikaa rouheita pellavalakanoita – ja niiden kuvaamista. 

Suosittelen myös sille, joka rakastaa kirjallisuutta. Ja kasvihuoneita. Ja tarinoita, jotka valvottavat myöhään.

Dorian Gray maksoi kovan hinnan kauneudestaan. Miten on Dora G:n laita?

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Continue Reading

Joululahja eläimille

E1E16C42-EB85-436B-86F9-6F8B8432079A.JPG

Kun kirjoitan tätä, Nessi vetää sikeitä sohvalla ja Nana nukkuu jaloissani. Koirani ovat olleet jo aamulenkillä, ja kohta lähdemme taas ulos. Aamuruoka on syöty, samoin puruluut. Koirilla on mukavat (vähän turhankin) paikat nukkua, on lämmin koti ja vastapainoksi ne saavat liikkua paljon ulkona ja niillä on seuraa ihmisten lisäksi toisistaan. Valitettavasti kaikilla eläimillä ei mene yhtä mukavasti. Siispä pyydänkin: antaisitko tänä jouluna lahjan eläimille?

Annoin viime jouluna perheenjäsenilleni Animalian aineettomia lahjoja (ja toki vähän suklaata päälle). Samalla linjalla aion jatkaa tänäkin vuonna. Sillä, mitä tarvitsee aikuinen ihminen, jolla on jo kaikkea? Ei useinkaan lisää materiaa. Sen sijaan tässä maailmassa on paljon muita, jotka tarvitsevat vähän ja enemmänkin apua. 

Animalian lahjoilla voi tukea esimerkiksi työtä tuotanto- tai turkiseläinten puolesta. Mielestäni on pöyristyttävää, että turkistuotanto on tässä maassa laillinen elinkeino. Tämä siitä huolimatta, että Animalian Taloustutkimuksella teettämän mielipidemittauksen mukaan enemmistö suomalaisista kieltäisi nykymuotoisen turkistarhauksen. Yhtä lailla surullista on kuitenkin se, miten tuotantoeläimiä kohdellaan ja että eläintenoikeudet ovat hyvin huonolla tolalla. Lahjoittamalla joululahjarahat eläimille voi samaan aikaan tukea tärkeää työtä, tuntea oikeasti auttavansa edes vähän ja päästä joululahjastressistä. Kaupan päälle saa itselleen hyvän mielen.

Animalian aineettomia lahjoja on eri hintaisia. Alkuun pääsee jo 7 eurolla. Se saattaa kuulostaa pieneltä summalta, mutta pienistä puroista kasvaa suuria virtoja. Jos jokainen teistä antaisi tuon seitsemän euroa, koossa olisi jo aika hieno potti. Pyydän siis: antaisitko tänä jouluna lahjan tarvitseville?

Ihanaa päivää ja kiitos, jos autat. <3

 

Kuva: Satu Nyström

Continue Reading

Tuhansien järvien, tuntureiden, saarten ja metsien maa

6B301587-A386-4727-86C2-03E1B1E4A8E0.JPG

3D1D3582-E35D-4410-9EED-1BCB839DAC3C.JPG

0F633EE5-9409-4545-AE32-E54B6C258213.JPG

E138F89F-9958-4BE1-9877-610C61210EC4.JPG

A7668605-DE8C-4294-9ABB-C0BDCD5F8941.JPG

E9C72DA4-EA59-4173-9117-136F2CF0383D.JPG

48379848-AF90-4450-AA4F-04190E969132.JPG

8E4A6889-193E-4D0C-BE0B-8CDF2AB0AD74.jpg

35F4D492-FA3D-4EFA-8024-D91272186827.JPG

Tähän aikaan vuodesta on välillä vaikea muistaa, miten kaunis maa meillä on. Mutta se on. Erityisesti kevät, jolloin kaikki herää eloon, luonto ja ihmiset. Silloin en tahtoisi olla missään muualla. Nyt joulukuussa tuo kauneus on piilossa, mutta sieltä se taas herää. Luonnon voima on mahtava, ja ehkä sen on välillä näytettävä toinen puolensa, jotta taas osaisimme arvostaa sen ihmeellisyyttä.

Olen lähiaikoina miettinyt paljon luontoa ja ilmastoa. On meidän tehtävämme suojella tätä maata, jossa saamme asua. Lopettaa avohakkuut ja kaikki tuhoaminen, saastuttaminen ja roskaaminen. Pitää huolta, kuten pidämme itsestämme ja läheisistämme.  

Moni ihminen on aika vieraantunut luonnosta. Ajattelenkin, että jokaiselle tekisi hyvää käydä metsässä tai vesillä säännöllisesti. Siellä saa perspektiiviä, muistaa taas, että on osa maailmaa, ei sen yläpuolella, vaan oikeastaan aika pieni olento. Parhaiten sen tunteen kokee jossain kaukana ihmisasutuksesta, tuntureilla tai merellä, ulkosaaristossa. Siellä, missä tuulet puhaltavat kovaa ja taivaanranta on kaukana, ehkä rantakin. 

Paljon onnea, kaunis Suomi. Olet ihana, erityisesti helmikuun kantohankien ja lokakuun vaahteranlehtien aikaan ja kaikkina valoisina aikoina niiden välissä. Yritän kovasti tykätä sinusta tänäänkin.

 

Continue Reading

Pakko vähentää kulutusta, miten sen voi tehdä?

1BC59B5D-28CA-407E-AB63-9904E25D9D80.JPG

Selailin perjantaina Facebookia ja silmilleni lävähti video merten muovista. Kuolleita merieläimiä, röykkiöittäin autonrenkaita, topsipuikkoja, muovipusseja. Ihminen tuhoaa tämän planeetan, ja se on hirveää. 

Yritän usein kirjoittaa sallivasti ja sanoa, että tärkeintä on, että tekee parhaansa. Nyt vain tuntuu, että se ei enää ihan riitä. Meidän on todellakin tehtävä paljon ja enemmän, jotta tällä maailmalla olisi vielä toivoa. 

En itse todellakaan ole mikään malliesimerkki ekologisesta kuluttajasta, vaikka yritänkin tehdä vastuullisia valintoja. Aina välillä se vain unohtuu. On kiire, väsyttää, vastuullisuus tuntuu työläältä. Tiedättehän varmaan.

Koska muutokset on parasta aloittaa itsestä, päätin nyt kuitenkin miettiä kulutustani ihan vakavasti. Mitkä ovat sellaisia asioita, joita voisin muuttaa?

Pahimmat ilmastotekoni ovat varmasti juuston syöminen ja vaatteiden ostaminen. En tahdo, että elämästäni tulee kieltäymystä, joten en lupaa luopua juustosta kokonaan. Sen sijaan lupaan, että syön sitä vain viikonloppuisin.

Vaatteet taas…no, bloggaajakollegani Julia on sanonut sen parhaiten, joten lainaan häntä: ”Älä osta mitään turhaa paskaa.” Ihan ensitöikseni aion hankkiutua eroon (lue: myydä) kaikista niistä vaatteista, joita en käytä. Ihan turhaan ne makaavat kaapissani, kun ne voisivat ilahduttaa jotain toista, joka oikeasti arvostaisi niitä. 

Toisekseen joudun nyt ehkä tekemään lupauksen, jota vielä kadun. En osta enää halvoista ketjuliikkeistä. Ketjuliikkeen määritelmä on mielestäni hieman hankala, koska onhan esimerkiksi Filippa K tai Samsoe & Samsoekin ketju. Näiden vaatteet ovat kuitenkin mielestäni ajattomia ja laadukkaita. En siis aio kieltäytyä niistä, vaan Zarasta ja vastaavista. Mitä te ajattelette tästä?

Lisäksi lupaan, etten osta tänä vuonna mitään uutta. Joo, ei ole kovin paha, mutta jostain pitää taas aloittaa. Uskon näet, että pysyvimmät muutokset ovat niitä, joiden toteuttaminen ei ole liian hankalaa.

Haastaisin teidän mukaan. Mitä pientä voisit tehdä omassa elämässäsi ilmaston hyväksi? Tai mitkä ovat parhaat vinkkisi kulutuksen vähentämiseen tai ilmastoystävällisempään elämään? Kommenttiboksissa sana on vapaa, olisi kiva kuulla ajatuksianne! 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Continue Reading