Helpon tien ansa

Olen viime aikoina elänyt niin kuin ihanneminäni eläisi freelancetoimittajana, jolla on vapaus määrätä omat aikataulunsa. Olen nähnyt kavereita arkisin aamiaisilla ja lounailla, ilmoittautunut lehdistötilaisuuteen, kirjoittanut kahvilassa, sopinut haastatteluja kaupungille ja varannut kalenteristani kokonaisen päivän ideoinnille.

Se on ollut ihanaa. Ja poikkeuksellista, sillä oikea minäni ei näemmä kovinkaan usein elä kuten ihanneminäni.

Osin syyllinen on toki korona, mutta valehtelisin, jos vierittäisin kaiken pandemian niskaan. Isoin syypää olen nimittäin kyllä ihan itse.

Ryhdyin aikoinaan yrittäjäksi samasta syystä, josta olen tehnyt kaikki elämäni suurimmat päätökset. Halusin kivan elämän. Ajattelin, että maailmassa on oltava elämäntapa, joka sopii luonteelleni paremmin kuin istuminen ysistä viiteen toimistolla. 

Niinpä irtisanouduin palkkatöistä ja aloin elää uutta, vapaata elämää. 

Mutta sitten jokin meni vikaan. En enää istunut ysistä viiteen toimistolla. Istuin ysistä viiteen kotona.

Perusarkipäiväni ovat kuluneet viimeiset pari vuotta samaan malliin. Herään, syön aamiaista ja teen usein samalla vähän töitä keittiön pöydän ääressä, käyn koiran kanssa ulkona ja sitten palaan keittiön pöydän ääreen tekemään lisää töitä, kunnes lopetan hommat siinä neljän viiden maissa ja lähden taas koiran kanssa ulos. 

Miksi ihmeessä, kun yhtä hyvin voisin viettää päiväni tuolla jossain? 

Siksi, että se on helppoa. 

Freelancetoimittajana on kaikkein helpoin tienata leipänsä istumalla keittiön pöydän ääressä. Se on tehokkainta, kannattavinta, mukavaa – ja syö sielun. 

Olenkin jo aika pitkään pohtinut, miksen enää innostu oikein mistään. Mihin elämästä katosi taika ja se jano, jota olen aina ennen seurannut?

Nyt tiedän, että helppous vei ne. Hukkasin taian, innostuksen ja elämänjanon, kun aloin seurata mutkattominta tietä. 

Näinä viime aikoina, kun maailma on alkanut avautua ja minä sen mukana, kun olen avannut useammin oven ja suunnannut kaupungille, näinä aikoina olen ollut enemmän elossa kuin pitkään aikaan. Olen alkanut innostua, halunnut pitkästä aikaa kirjoittaa tänne, saanut ideoita. Tuntenut, miten värit palaavat maailmaan. Elämä on ollut vähän jännittävämpää. Ja paljon kirkkaampaa.

Ajattelen, että helpon, mukavan tien ongelma on se, että sitä seuratessaan voi jossain vaiheessa huomata, että elämästä katosivat värit. Voi tulla ajatus, että tässäkö tämä nyt on? 

Siksi on niin tärkeää kuunnella sisintään ja antaa sille, mitä se toivoo. Ei kannata valita helppoa, jos sielu tuntuu kaipaavan jotain muuta

– ja jos istuu kaikki päivät kotona, ei ole ihme, jos elämä tuntuu vähän laimealta.

Jos haluaa kivan elämän, siitä pitää tehdä sellainen. 

Kuva: Rota Alternativa / Unsplash

Saatat tykätä myös näistä

2 kommenttia

  1. Tämä oli tosi inspiroiva postaus, kiitos! Osuvia huomioita. ” – ja jos istuu kaikki päivät kotona, ei ole ihme, jos elämä tuntuu vähän laimealta. ” Olet oikeassa. Valoisaa ja innostavaa kevättä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *