Mitä seuraavaksi?

On loman viimeinen päivä, juon vähän skumppaa ystäväni kanssa ja pohdiskelen elämää ja sitä, miltä tuntuu, kun ei ole enää se joka oli ennen, muttei ihan vielä se uusikaan. Kun on välitilassa, murroksessa. Kun identiteetti on vähän sekaisin.

Elämässä on erilaisia kausia. Silloin, kun vanha olemus on käynyt ahtaaksi, entinen elämänvaihe päästämässä otteensa, mutta uusi vielä muotoutuu – ehkä silloin viisainta on hyväksyä se epämääräisyys, jota aika ajoin tuntee. Se pieni haikeus, kun asiat, jotka joskus sykähdyttivät, eivät enää kosketa samoin.

Jos jokin ei enää tunnu, sen pitää antaa mennä. Silloin on aika katsoa kohti uutta, aika rakentaa.

Nimesinkin tämän vuoden mielessäni rakentamisen vuodeksi. Sitä se on ihan konkreettisestikin. Tämän vuoden aikana rakennamme paritalon Espooseen, uuden kodin uudelle elämälle.

Olen oikeastaan aina tiennyt, että kun asiat tapahtuvat, ne tapahtuvat yleensä nopeasti. Silti olen usein menettänyt uskoni moiseen, ajatellut, että universumi on ehkä unohtanut olemassaoloni, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. No, puolitoista vuotta sitten olin sinkku, täysin kyllästynyt Tinderiin ja deittailuun, jota en oikein koskaan kokenut omaksi jutukseni, ja väsynyt olemaan kaveripiirissäni se, jolla ei ollut parisuhdetta (tai ainakaan suhdetta, johon olisin uskonut).

Tänään rakennan paritaloa vähän tuon ajan jälkeen tapaamani tyypin kanssa. Joten kyllä: kun asiat tapahtuvat, ne sitten tapahtuvat.

Uuden vuoden kynnyksellä olen myös miettinyt, mitä tehdä tämän blogin suhteen. Toisaalta olen kokenut täällä viime aikoihin asti pitkään vierautta, on tuntunut, että olen kasvanut täältä ulos, että en ole enää se sama ihminen, joka blogin joskus vuosia sitten aloitti.

Harkitsin ihan tosissani lopettamista. Sitten en kuitenkaan lopettanut, vaan aloin jälleen kirjoittaa sydämestä: siitä, mikä minua kiinnostaa. Välillä ei ole mitään sanottavaa, välillä tulee ajatuksia. Ja niitä yritän seurata.

Täällä, kuten oikeassakin elämässä, on nimittäin aika rakentaa jotain uutta. Etsiä sitä, mikä saa sydämen sykkimään nopeammin tänään, tammikuussa 2021.

Minulla on hento aavistus siitä, mitä se jokin ehkä on. Se hakee vielä muotoaan, mutta tiedän miten se löytyy, niin täällä, kuin ruudun ulkopuolellakin.

Intohimonsa löytää, kun kuuntelee sisintään. Ajattelee isommin. Tekee sitä, mitä todella haluaa tehdä. Sanoo kyllä sille, mikä on hell yes. Ja sitten kaikelle muulle ei. Muuten mikään ei muutu, sillä elämässä ei ole tilaa hell yes -jutuille, jos se on jo täynnä ihan ok -juttuja. Tämän asian kanssa painin kovasti, sillä ei:n sanominen vaatii usein melkoista rohkeutta ja luottamusta siihen, että parempaa on tulossa, ei tarvitse tyytyä.

Ja jos se iso kuva on hämärä, voi aloittaa pienistä asioista ja edetä kohti suuria.

Tänä vuonna aion:

Hiihtää tunturissa.

Purjehtia saaristossa.

Vaeltaa Lapissa.

Mennä ratsastuskouluun.

Katsoa ulkoilmaleffan.

Käydä usein eväsretkillä.

Kokeilla uusia reseptejä.

Joogata paljon.

Lukea hyviä kirjoja.

Käyttää vain lempivaatteita.

Viettää somessa vähemmän aikaa.

Kirjoittaa blogia ja päivittää Instagramia vain silloin kuin oikeasti tahdon. En silloin, kun pitäisi tehdä se.

Continue Reading

10 asiaa, jotka opin vuonna 2020

Eletään vuoden viimeisiä päiviä. Istun koirien keskellä samettisohvalla, juon rooibosteetä ja luen Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt -kirjaa. Kirjanmerkkinä on kortti, jossa sanotaan: Onnea uuteen kotiin. Sain sen muutettuani tänne, luulen. Tai sitten edelliseen kotiin.

Olen tullut kaksiooni pakoon väliaikaiskodin remonttia ja vähän pakkailemaan. Helmikuun alussa asunto vaihtaa omistajaa, eikä se ole enää minun kotini.

Aika:

Olen asunut täällä melkein kolme vuotta. Jos en tietäisi, sanoisin asuneeni puolitoista. Aika menee eteenpäin, ja se menee vauhdilla. Siksi sitä ei kannata hukata, vaan tehdä se, minkä tahtoo. Mieluiten mahdollisimman pian ja mahdollisimman paljon kaikesta nauttien.

Elämä:

Lähes kolme vuotta sitten kävelin pitkin merenrantoja ja tunsin oloni kauhean yksinäiseksi. Pelkäsin, etten ole menossa eteenpäin, vaan olen jumissa limbossa, jossa palaan aina lähtöpisteeseen vähän vanhempana, eikä mikään lopulta muutu. Eihän se niin ollut, eikä ole. Elämä menee aina eteenpäin, vaikkei sitä ehkä juuri sillä hetkellä huomaa. Välillä on tyveniä, välillä myrskyjä, välillä myötätuulta, välillä vastaista. Jotain kuitenkin tapahtuu koko ajan.

Ihmisyys:

Luen Kolun kirjaa jo toistamiseen. Se on kuin viisas ystävä, joka saa tuntemaan, että joku toinen on kokenut samoja tunteita, ajatellut samoja ajatuksia. Se on juuri sitä, mitä kirjat tai blogit parhaimmillaan: lohdullinen muistutus siitä, että et ole  tässä maailmassa yksin, etkä ainoa, joka on kokenut ja tuntenut sitä, mitä sitten juuri nyt koetkin tai tunnetkin.

Some:

Kun olimme kesällä kolme viikkoa purjehtimassa, sanoin: tämä reissu olisi ollut tosi rentouttava, jos en olisi ollut Instagramissa. Olen kokenut tänä vuonna entistä vahvemmin, että Instagram vie enemmän kuin antaa ja miettinyt, tarvitsenko koko kanavaa enää. En ole varma, mutta asia vaatii tuumimista. Tänä vuonna jouduin myöntämään, että Instagram aiheuttaa minulle pahaa oloa ja riittämättömyyden tunnetta monella tasolla. Tässä maailmassa on monia asioita, joista on järkevää ahdistua. Some tuskin on sellainen. Joten toivon, että ensi vuonna asia on toisin – joko niin, että toimin siellä toisin, tai niin, että pysyn poissa.

Kontrollointi:

Sillä samaisella purjehduksella söin kolme viikkoa hyvin vähän kasviksia ja melko runsaasti burgereita, pitsaa ja jätskiä. Lopputulos: farkkuni tuntuivat reissun jälkeen löysiltä.

Laihdutin 16-vuotiaasta  29-vuotiaaksi. Lopputulos: painoni jojoili kymmenen kilon sisällä ja voin henkisesti huonosti, koska ruoka, liikunta ja painoni täyttivät pääni.

29-vuotiaana päätin, etten enää koskaan laihduta, en käy vaa’alla enkä laske yhtään kaloria. Lopputulos: kun lakkasin kontrolloimasta painoani ja annoin ohjat keholleni, se alkoi kertoa minulle, mitä, milloin ja kuinka paljon minun tulee syödä, jotta voin hyvin.

Ja sama pätee elämään. Kun lakkaa taistelemasta tuulimyllyjä vastaan ja hyväksyy, ettei kaikkea voi kontrolloida, asiat usein soljuvat eteenpäin varsin mukavasti. Jos sen sijaan yrittää pitää kaikki langat käsissään ja pakottaa elämän tiettyyn uomaan, niin huonostihan siinä käy. Tottelevaisuus kun ei ole elämän luonne.

Kun väkisin yrittää saada jotain tapahtumaan, odottaa vaikka meiliä tai puhelinsoittoa tai sen ihanan tyypin tapaamista, niin mitään ei varmasti tapahdu. Silloin yrittää vetää asioita puoleensa huolesta ja tyytymättömyydestä käsin. Mutta kun hetkeksi unohtaa koko jutun ja keskittyy johonkin muuhun, tyytymättömyys väistyy – ja sitten alkaa tapahtua.

Buddha:

Valitin ystävälleni, että remontti ärsyttää. Haluan ympärilleni harmoniaa ja kauneutta, en sekasotkua. Tahdon asiat valmiiksi! Ystäväni sanoi: Yritä suhtautua asiaan buddhalaisesti. Älä välitä siitä niin paljon. Ehkä maailman ärsyttävin neuvo, mutta kas, se toimii. Kun lakkaa ärsyyntymästä siitä, että asiat eivät ole juuri niin kuin haluaisi, huomaa, että on ihan ok nukkua vähän aikaa sohvalla sänkyä odotellessa, ei ole niin justiinsa, jos pöytäliina ei saavukaan jouluksi, ja että ympäriinsä lojuvat pahvilaatikot eivät ehkä sittenkään ole niin big deal. Niistä vain itse tekee sellaisen helposti.

Opetukset:

Uskon, että elämä heittää eteen ne asiat, joita tarvitsee kasvaakseen. Kontrollista luopuminen ja buddhalaisen asenteen omaksuminen ovat selvästi juttuja, joista minulle olisi tässä elämässä hyötyä. Niinpä minut on heitetty keskelle remonttikaaosta. Jotta oppisin. Jos elämässä on jokin ärsyttävä asia, kannattaakin miettiä, voisiko siinä piillä jokin opetus, viekö se itse asiassa kohti jotain hyvää, jos siihen oppii suhtautumaan uudella tavalla.

Just nyt:

Tänä vuonna ehkä enemmän kuin pitkään aikaan olen muistanut, että sitä on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Omasta elämästään ei voi olla myöhässä. Parina edellisenä vuonna tuntui, että mikään ei oikein etene, ja olen myöhässä ehkä kaikesta. Kun elää sellaista hetkeä on vaikea nähdä, että tulevaisuus voi olla aivan erilainen ja onkin. Jokaisen polku on erilainen, eikä omaa elämäänsä pidä verrata muiden elämiin tai niiden aikatauluihin. Asiat kyllä tapahtuvat, ajallaan. Sitten kun on kulkenut oikeaan kohtaan polullaan ja on valmis niihin.

Onni:

Onnellisuutta tavoiteltavampaa on oikeastaan merkityksellisyys. Se taas löytyy, kun kääntää katseen itsestä muihin. Tämä aika korostaa yksilökeskeisyyttä ja sitä, miten jokainen voi olla oman elämänsä superstara. Silloin fokus kääntyy helposti itseen ja siihen, miten voi itse tulla onnellisemmaksi ja paremmaksi. Auttaisiko laihempi kroppa, kovempi palkka tai kenties unelmatalo? Ei auta. Ihminen tottuu saavuttamiinsa asioihin. Pian sitä haluaa taas jotain muuta, ja samalla sisällä kumisee tyhjyys. Elämän merkityksellisyys ja sitä kautta onnellisuus löytyy muualta: muiden auttamisesta, jonkun isomman päämäärän eteen toimimisesta, omien kykyjen käyttämisestä jonkin tärkeän asian hyväksi.

Taika:

Lopuksi vielä sananen omasta jutusta. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että asiat alkavat yleensä mennä pieleen siinä vaiheessa, kun hylkää oman visionsa ja alkaa kuunnella liikaa muita. Ja sitten, kun sulkee hälyn ympäriltään ja alkaa jälleen kuunnella omaa sisäistä viisauttaan, omaa luovuuttaan, omaa sydäntään, silloin polku taas aukeaa kirkkaampana, silloin elämässä on

taikaa.

Continue Reading

Antaisitko tänä jouluna lahjan, joka tekee hyvää?

Olen tässä joulua odotellessa miettinyt, etten oikeastaan keksi mitään, mitä oikeasti haluaisin lahjaksi (jos remontin valmistumista ei lasketa). Sen sijaan keksin aika paljon asioita, mihin ne joululahjarahat voisi käyttää fiksummin.

Tämä maailma ei tarvitse lisää turhaa tavaraa. Sen sijaan se tarvitsee ihmisiä, jotka auttavat niitä, jotka apua tarvitsevat.

Keräsin tähän lahjaideoita, joilla voit auttaa eläimiä ja luontoa ja saada oikean joulumielen. 

Animalian aineettomilla lahjoilla olet mukana tukemassa työtä eläinten hyväksi. Voi valita, haluatko kohdistaa lahjasi turkis-, tuotanto- tai koe-eläinten tai eläinten turvakoti Saparomäen hyväksi.

Oikeutta eläimille -järjestölle lahjoittamalla autat heitä tekemään työtä eläinten hyväksi.

3 Ei pidä myöskään unohtaa Oikeutta eläimille -verkkokauppaa, josta löytyy esimerkiksi se mahtava Tofu-kasvomaski, kivoja kangaskasseja ja T-paitoja. Tilaukset on ainakin minulle toimitettu supernopeasti. Lisäksi täältä voi ostaa aineettomia lahjoja.

4 Helsingin eläinsuojeluyhdistyksellä HESY:llä on menossa joulukeräys. Auttaisitko koditonta eläintä?

5 Kun annat Greenpeacen aineettoman lahjan, edistät suojelutyötä planeettamme hyväksi.

WWF:ää voit tukea ja pohjoista luontoa suojella joulutervehdyksellä tai antamalla lahjaksi kummiuden. WWF:n nettikaupassa on myös kivoja juttuja.

7 Suomen luontoa suojelet, kun annat lahjaksi jotain kivaa Suomen luonnonsuojeluliiton nettikaupasta.

Kuva: Satu Nyström (Kuvassa poseeraa Nessi-koirani, jolla on kyllä surkeasta ilmeestä huolimatta aika leppoisa elämä. Hän vain pahoittaa mielensä joutuessaan kuvattavaksi.)

Continue Reading

Ajatuksia eläintuotannosta, maailman tilasta ja kasvomaskeista

Ajattelen, että korona on kaikessa kamaluudessaan muistutus maailman tilasta. Jos ihminen jatkaa luonnon ja eläinten riistämistä, tämä tuskin on viimeinen pandemia, jonka vielä kohtaamme. WWF:n mukaan ”suurin osa tartuntataudeista ja lähes kaikki viimeaikaiset pandemiat ovat peräisin eläimistä.”

Nimikin sen kertoo: sikainfluenssa, lintuinfluenssa…ei pidä unohtaa myöskään esimerkiksi HIV-virusta, joka on alun perin lähtöisin todennäköisesti simpansseista.

Pandemiat tarttuvat eläimistä ihmisiin, koska eläinkunnan tuotteita syödään liikaa (sekä maailman kantokyvyn että ihmisten terveyden kannalta). Siitä seuraa eläinten tehotuotantoa. Kun tuotantoeläimet yritetään pitää terveinä, niille syötetään monissa maissa liikaa antibiootteja. Sen johdosta maailmaan syntyy superbakteereja, joihin antibiootit eivät enää tehoa. Koska tuotantoeläimet tarvitsevat valtavasti ravintoa, luonnonympäristöjä raivataan niiden laitumiksi ja pelloiksi, joilla viljellään enemmän eläinten rehua kuin ihmisravintoa. Näin luonnonvaraisten eläinten elintila pienenee, ja ihmiset kohtaavat myös niitä enemmän. Sekin lisää riskiä, että eläimistä siirtyy tauteja ihmisiin.

Kuten tämä päheä Oikeutta eläimille -nettikaupan maski sanoo:

Tofu never caused a pandemic.

Valtaosa maailman soijasta ei valitettavasti kuitenkaan mene tofuksi tai muuksikaan ihmisravinnoksi, vaan tuotantoeläinten ravinnoksi. Lisäksi se on nimenomaan eläinten rehuksi käytettävä soija, jonka takia raivataan sademetsiä. Suomessa myytävästä tofusta esimerkiksi Jalotofu valmistetaan Euroopassa kasvatetuista soijapavuista. Sademetsää ei siis ole sen tieltä kaadettu.

Sademetsien kaataminen ja luonnonympäristöjen tuhoaminen ylipäätään on johtanut sukupuuttoaaltoon, joka maailmassa on meneillään. Luonnon monimuotoisuus köyhtyy kovaa vauhtia.

Luonto puolestaan on ekosysteemi, jossa jokaisella palikalla on tehtävänsä. Kun yksi palikka poistetaan, ties mitä voi tapahtua. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä ei puhuta lainkaan yhtä paljon kuin ilmastonmuutoksesta, mutta se on ihan yhtä paha kriisi ja tulee vaikuttamaan myös ihmiseen. Me kun olemme osa luontoa.

Ja tietenkin eläintuotanto on myös yksi isoista syyllisistä ilmastokriisin takana. Korona on varmaankin aika pikkujuttu verrattuna siihen, mitä on tulossa, jos jotain ei tehdä isosti ja pian.

Niin ja sitten on vielä se syy, miksi itse aikoinaan lopetin lihansyömisen. Pihvi ei ole vain pihvi. Se on kuollutta eläintä, eläintä joka on viettänyt lyhyen elämänsä usein tehdasmaisissa olosuhteissa, ennen kuin se vietiin teuraaksi.

No niin. Siinä huonot uutiset. Tuli vähän tulista tekstiä, mutta näin se nyt vain on.

Hyvät uutiset ovat, että ainakin minä uskon, että suurin osa ihmisistä ei tahdo pahaa luonnolle tai eläimille. Sitä vain helposti unohtaa, mitä lautasella oikeasti on ja mitä se merkitsee (been there, done that…).

En tarkoita, että kaikkien täytyy ryhtyä vegaaneiksi. Mutta jos jokainen vähentäisi eläintuotteiden kulutustaan edes hieman, sekin olisi jo iso juttu. Jos vaikka on tottunut syömään lihaa joka päivä, voi päättää, että syö sitä vain viikonloppuisin. Itse olen lopettanut juuston syömisen kotona ja aion osallistua tammikuussa jälleen Vegaanihaasteeseen.

Lopuksi muistuttelen, miten tärkeää on jaksaa käyttää kasvomaskia, pitää turvavälejä, tavata mahdollisimman vähän ihmisiä, pestä käsiään.

Korona voi olla oireeton. Siksi oireiden puuttuminen ei tarkoita, että koronasta ei tarvitse välittää ja maskin ja muut varotoimet voisi hylätä. Maskia käyttämällä ja vastuullisesti käyttäytymällä suojelee muita ihmisiä taudilta, joka voi olla tappava.

Jaksetaan vielä vähän, niin tästä pandemiasta päästään.

Lopuksi suosittelen vielä katsomaan tämän. Dramaattinen ja koskettava kuvaus maailman tilasta ja ihmisen vaikutuksesta siihen. David Attenborough lupaa kuitenkin, että toivoa on – vaan ei ilman muutoksia.

Continue Reading

Elämästä, dystopioista ja siitä, miten ei koskaan voi tietää

Suunnilleen vuosi sitten lomailin näissä maisemissa. Yritin surffata aamuisin, joogasin iltaisin, join sangriaa ystäväni kanssa ja tuskailin espanjalaista ruokavaliota, joka aiheutti hankaluuksia kasvissyöjälle. Olin juuri tavannut ihanan tyypin Tinderissä ja suurin huoleni oli Kanarian sää, joka ei oikein suosinut.

Tuolloin vuosi sitten en olisi ikinä voinut kuvitellakaan, että maaliskuussa maailman valtaa pandemia ja tämä reissu jää toistaiseksi viimeiseksi ulkomaanmatkakseni, että elämme pian aikaa, jolloin ihmiskontakteja rajoitetaan, lentokoneet jäävät maahan, kasvomaskeista tulee uusi normaali ja menneitä reissuja muistelee haikeana ajatellen, että oli tuollainenkin aika, aika ennen koronaa.

Nykyinen tilanne olisi kuulostanut dystopialeffalta. Ja nyt elämme sitä leffaa.

En myöskään olisi osannut arvata, että vuoden päästä joudun myoomaleikkaukseen, vatsaani tehdään neljä reikää ja toivun sen Tinder-tyypin nojatuolissa katsellen sarjaa shakinpelaajasta (The Queen´s Gambit: ihan parasta, tekee mieli värjätä tukka punaiseksi ja hankkia shakkilauta).

Tämä kaikki on jälleen muistuttanut siitä, että elämässä voi tapahtua ihan mitä tahansa ihan milloin tahansa. Ikinä ei voi tietää, mitä on tulossa.

Samalla se on opettanut kiitollisuutta ja saanut miettimään, miten tärkeää on elää nyt ja etsiä jokaisesta päivästä vähän taikaa. En ole siinä aina kovin hyvä, ihmismieli kun huomaa usein helpommin sen, mikä on pielessä, kuin sen, mikä on hyvin.

Tällaisena harmaana joulukuun päivänä sitä helposti ajattelee, että onpa synkkää.

Mutta sitten, kun on ollut leikkauksessa ja pystyy jälleen kävelemään normaalisti, sitä ajatteleekin:

onpa ihanaa,

kun voin taas kävellä,

eikä sitä synkkää säätä edes huomaa.

Continue Reading

Halutaan: lisää kokemuksia – Luovutaan: ylimääräisestä tavarasta – Hankitaan: tarpeellista ja rakastettavaa

Muistatteko vielä tuon Yalen The Science of Wellbeing -kurssin? Yksi sen hienouksista on se, että asiat, jotka ovat ennen olleet musta tuntuu -juttuja, muuttuvat kurssin edetessä tutkituiksi faktoiksi.

Olen esimerkiksi jo pitkään pohdiskellut sitä, miten tavaran ja vaatteiden haaliminen ei tee kovinkaan onnelliseksi, mutta silti sitä tavaraa ja vaatteita vaan tulee helposti haalineeksi. Miksi? Koska sitä kuvittelee, että ne tavarat ja vaatteet tekevät onnelliseksi – ja sitten sitä joutuu karvaasti pettymään, kun onni ei vain lisäänny, vaikka kaapit pursuavat.

Ihan sama pätee täydellisen kehon, statuksen ja kovan palkan tavoitteluun. Vaikka kroppa olisi ihan tikissä, töissä olisi unelmien titteli ja rahaa olisi kuin roskaa, onnellisuus ei näistä asioista välttämättä kauheasti lisäänny.

Juttu nimittäin menee niin (kurssinkin mukaan), että kaikkeen tottuu. Ja sen jälkeen se ei enää tunnu miltään. Ja sitten haluaa jälleen lisää jotain. Kunnes sen sitten saavuttaa ja siihen kyllästyy. Ei varmaan tarvitse kertoa, että tämä ei ole onnellisuuden resepti.

Näin Black Weekillä (aika hurjaa, että Black Friday onkin nykyään jo kokonainen viikko…) tätä on hyvä pohtia erityisesti tavaranäkökulmasta käsin.

Itse yritän parhaillaan muuttoa suunnitellessani päästä kaikesta turhasta tavarasta eroon, enkä suostu ostamaan yhtään mitään, mitä en rakasta.

En voi sanoa, että muutto on tehnyt minusta minimalistin. Olen henkisesti ollut minimalisti aika kauan. Muutto näyttää kuitenkin konkreettisesti, että hyvät aikomukseni ja henkinen toivetilani eivät aina ihan kohtaa fyysisen todellisuuteni kanssa.

Minulla ei ole järjettömiä määriä vaatteita tai mitään muutakaan roinaa. Mutta minulla on silti vaatteita ja roinaa, joka aiheuttaa  lähinnä ahdistusta, kun mietin, mihin sen tunkisin (=kierrätys, sortti vai mikä?) ja kuinka paljon rahaa ja energiaa sen haalimiseen on mennyt.

Ja vaikka kaapeissani on kaikenlaista turhaa tavaraa ja vaatteita, joita en käytä, aina silti tuntuu, että jotain puuttuu. Seuraus?  Olen välillä tehnyt ihan liikaa töitä, jotta voisin…haalia lisää tavaraa.

Välillä mietin ihan puolitosissani, onko tässä kaikessa yhtään mitään järkeä. Vai voisiko sitä asua halvemmin tai muuttaa vaikka matkailuautoon, alkaa kerätä kokemuksia tavaran sijaan. (Tosin Suomen ilmasto ei ole kauhean suosiollinen tälle suunnitelmalle, mutta kuitenkin…haaveilen myös, että viettäisimme koko kesän veneessä, koska miksi ei?)

Jotta rahani eivät katoaisi turhuuksiin ja minusta tulisi ehkä joskus oikeasti minimalisti, jonka jokainen esine on tarpeellinen ja rakastettu (ideaalielämää, mutta pitäähän ihmisellä olla tavoitteita), olen laatinut itselleni ohjeet uusien vaatteiden hankkimista varten. Mitään muuta en kauheasti osta, mutta näitä ohjeita voitaneen soveltaa myös esimerkiksi sisustukseen sitten, kun se on ajankohtaista.

1 Näytänkö siinä todella hyvältä? Ei ihan kivalta vaan upealta? Sellaiselta, että jos törmään kehen tahansa, olen tyytyväinen asuuni?

2 Näyttääkö se minulta? Ihan sama, miten upealta näytän, jos näytän joltain toiselta, jos vaate ei tunnu omalta.

3 Sopiiko se elämääni? Tämän asian kanssa olen kamppaillut ehkä eniten varsinkin viime aikoina. Nykyelämässäni kun en juurikaan tarvitse kauhean hienoja vaatteita – ja välillä haluaisin tarvita. Yritän siis ostaa vaatteita, joilla on käyttöä Helsingin sääolosuhteissa pandemian jyllätessä.

4 Onko se mukava? Puristaako, kiristääkö, voiko siinä hengittää tai syödä? Olen aika monesti tuskaillut täällä farkkujen suhteen. Omistan tasan yhdet, jotka täyttävät kaikki vaatimukseni. Useimmat ovat vain törkeän epämukavia.

5 Kestääkö se aikaa? Tyylillisesti ja laadullisesti. Vältän ostamasta mitään kauhean trendikästä, joka näyttää hyvältä nyt, muttei enää ensi vuonna. Se tuntuu niin turhalta. Tämän tähden olen myös huomannut, että minun on usein parasta ostaa hyvin yksinkertaisia vaatteita. Ihan jokainen vanha lempivaatteeni on nimittäin erittäin simppeli. Tämä on tietenkin vain minun ajatukseni, joku toinen rakastaa vuodesta toiseen juuri niitä erikoisia vaatteita, jotka minulla jäävät kaappiin.

6 Sopiiko se yhteen muiden vaatteideni kanssa? Ideaalivaatekaappini on kapseli, jossa kaikki vaatteet sopivat yhteen keskenään. Kapselivaatekaappi myös vähentää vaatteiden tarvetta. Ainakin minulle on näet aiemmin käynyt niin, että olen ostanut ihanan vaatteen ja huomannut kotona, että se ei sovi minkään kanssa yhteen. Seuraus? Hankin sille kaverin. Ei hyvä.

7 Onko se vastuullinen? Tämä on hyvin vaikea kysymys. Vastuullisin vaate on nimittäin mielestäni sellainen, jota käyttää niin paljon ja usein, että lopulta se kuluu puhki. Voin ylpeänä kertoa, että omistan tällaisia vaatteita. Lisäksi haluaisin, että vaatteeni olisivat eettisiä: että niitä valmistettaessa ei olisi sorrettu eläimiä eikä ihmisiä, eikä tuhottu ympäristöä. Harva vaate täyttää nämä kaikki vaatimukset.

On esimerkiksi vaatteita, joiden tuotannossa on otettu huomioon ihmiset, muttei ympäristöä tai eläimiä. Tai kaikin tavoin vastuullisia vaatteita, jotka eivät miellytä silmääni ja jäävät siksi kaappiini pölyttymään.

Toisaalta mietin myös, onko joskus parempi ostaa vaikka nahkaa kuin muovia? Käytän villaa. Ja untuvaa. Mutta harkiten, ja tulevaisuudessa toivottavasti entistä harkitummin.

Minulla on esimerkiksi nahkatakki, jota olen käyttänyt hirveästi. Jos se joskus kuluu puhki, en osta uutta tilalle. Siihen asti kuitenkin käytän sitä. Ostan nahkakenkiä hyvin harkiten. Minulla on niitä vain muutamat. Laukkuja en osta ikinä. Minulla on kolme vanhaa ja ne riittänevät aika moneksi vuodeksi eteenpäin.

Turkiksille sanon ehdottoman ei. Myös niin sanotuille eettisille turkiksille ja tekoturkikselle, jota voi luulla aidoksi. Mitä enemmän turkiksia katukuvassa näkyy, sitä hyväksytymmältä ne tuntuvat. On myös hyvä muistaa, että suurin osa aidoista turkiksista menee turkiskauluksiin ja pipojen tupsuihin. Jotta huppuun saataisiin tuo kaunis karvareunus, eläin, jolle turkis kuului, on elänyt häkissä tai se on pyydetty esimerkiksi jalkaraudoilla (case: Canada Goose). En halua olla missään tekemisissä tällaisen eläinrääkkäyksen kanssa, joten turkiksia ei ylläni nähdä.

Villassa pyrin ostamaan mulesing-vapaita tuotteita. Mulesing on menetelmä, jossa lampaan peräaukon ympäriltä leikataan osa ihoa pois ilman kivunlievitystä. Näin vältytään syöpäläisiltä.

Untuvaa ostan hyvin harkiten. Minulla ei ole tällä hetkellä yhtään untuvatuotetta, mutta haaveilen lämpimästä ulkoilutakista, kun ulkoilen kuitenkin 365 päivänä vuodesta. Jos päädyn ostamaan untuvatakin, se on sertifioitua tai kierrätettyä untuvaa. Useimmat ulkoiluvaatemerkit kertovat untuvan alkuperän avoimesti ja käyttävät siis usein esimerkiksi RDS-sertifioitua untuvaa. Jos untuva ei ole sertifioitua, se on voitu repiä irti elävistä linnuista. Tässäkään en halua olla mukana.

8 Tarvitsenko sitä? Kas siinä kysymys. Totuushan on, että pelkästään kehoani lämmittämään en tarvitse yhtään mitään, en edes sitä untuvatakkia. Haluan kuitenkin näyttää kivalta ja tuntea oloni vaatteissani hyväksi niin kehon kuin mielenkin tasolla. Joten siksi tarvitsen joskus jotain uutta.

Jonain päivänä olen ehkä kasvanut tarpeeksi henkisesti tai vaatekaappini on jo täydellinen kapseli, jossa kaikki sopii yhteen ja jossa ei ole mitään turhaa. Silloin en ehkä enää kaipaa uusia vaatteita. Sitä odotellessa noudatan listaani.

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Kuva: Satu Nyström

Continue Reading

Kun pelottaa, mitä jos…

Istun kahden myrskyä pelkäävän koiran välissä sohvalla, kuuntelen Whitney Houstonin joululauluja ja mietin pelkoa, sitä, mitä pelkään ja miksi.

Viime aikoina mieltäni on painanut vanha tuttu mörkö. Se sanoo: mitä jos kaikki karahtaakin? Mitä jos asiat menevät pahasti pieleen?

Koiriani ei sen sijaan huoleta epämääräinen tuleva. Niitä kauhistuttaa ikkunoihin hakkaava sade ja tuuli. Niiden pelko on älytöntä, tiedän sen ja sinä tiedät sen. Koirille se kuitenkin on täyttä totta.

Vaan ehkä vähän samoin toimii toisinaan ihmismieli. Ehkä mitä jos -ajattelu on tavallaan ihmisen versio ikkunoita kolisuttavasta tuulesta. Koiria pelottaa, koska niiden mieli jostain syystä väittää niille, että ikkunoiden räminä on vaarallista. Minun mieleni taas kehittelee menokseni kaikenlaisia tulevaisuuden kauhuskenaarioita.

Kumpikaan näistä peloista ei ole tässä hetkessä toteutunut. Tuuli ei ole vahingoittanut koiriani. Mitä jos ei ole tapahtunut elämässäni.

Ehkä pelkoa myös lisää tämä aika. Katukuvassa näkyvät maskit saavat tuntemaan, että elää dystopiaa, ne tekevät selväksi, että maailmassa on jotain pahasti pielessä. On toki ollut aiemminkin, mutta nyt se näkyy joka päivä konkreettisesti. Se voi saada olon turvattomaksi, pelkäämään koronaa tai pelkäämään, että jotain muuta pahaa tapahtuu.

Olivat asiat miten hullusti tahansa, pelosta käsin eläminen ei silti ole hyvä lähtökohta. Ei koskaan. Pelolle ei saa antaa periksi.

Jos elää peläten, mitä ikävyyksiä tuleva kenties tuo, silloin pelko vie ilon elämästä ja silloin jää helposti paitsi paljosta hyvästä. Silloin ei ehkä uskalla toteuttaa unelmiaan, ottaa riskejä.

Silloin ei elä tätä hetkeä vaan tulevaa. Ahdistus on nimenomaan sitä, että elää jatkuvasti mielessään tulevaisuutta ja on huolissaan, mitä kaikkea voikaan tapahtua. Ja sitten iso osa siitä ei kuitenkaan koskaan tapahdu.

Totuus on, että elämän luonne on epävarma. Eläminen on epävarmaa, mitä vain voi tapahtua milloin tahansa. Mitä vain hyvää tai pahaa. Useinkaan tuo tuleva ei ole meistä kiinni. Tapahtuu, mitä tapahtuu, ja sen kohtaa sitten. Etukäteen murehtimisesta ei ole mitään hyötyä.

Sitä paitsi juuri nyt, juuri tässä hetkessä ainakin minulla on kaikki hyvin, koronasta ja marraskuusta huolimatta. Koiratkin nukahtivat, tuuli tyyntyi.

Asioita, joita olen pelännyt, ajatellut, mitä jos:

metsässä piileksii pahantekijä (sen jälkeen, kun olin katsonut kauhusarjaa)

olen vakavasti sairas (sen jälkeen, kun olin googlaillut liikaa)

purjevene kaatuu ja hukumme kaikki (vaikka tiedän, että purjevene ei kaiketi teknisesti voi kaatua muuten kuin ison aallon voimasta, eikä sellaisia aaltoja ole Suomessa, ainakaan kesäisellä Saaristomerellä)

unohdan lieden päälle tai vesihanan auki ja tapahtuu katastrofi (sen jälkeen, kun luin uutisia tällaisista esimerkeistä)

tietokoneen laturi syttyy yöllä tuleen (luin myös tällaisesta tapauksesta)

saan koronan, kun vastaantuleva lenkkeilijä aivasti kohdallani (maaliskuusta lähtien jokainen pieni yskäisy on tuntunut potentiaaliselta uhalta)

lentokone tipahtaa (sen jälkeen, kun olin luopunut siivistäni, enkä enää pelännyt koneessa lähinnä kuoliaaksi tylsistymistä)

joudun katuojaan, kun olin röyhkeä ja aloin yrittäjäksi (vaikka Suomessa on kaiketi aika epätodennäköistä joutua katuojaan ja sen sijaan aika todennäköistä, että jonkun duunin aina saa)

asuntooni kiemurtelee viemäriä pitkin käärme (ei ehkä  kannattaisi lukea uutisia, näin on oikeasti käynyt)

nukun pommiin sinä aamuna, kun on tärkeä meno tai olen lähdössä lennolle (ihan kuin näin voisi unenlahjoillani käydä, todennäköisempää on, että herään tuntia ennen kellon soittoa)

jään kahden asunnon loukkuun (aina, kun olen ostanut asunnon (x 4) ja edellinen on myymättä)

teen kamalan mogan tai pilaan kaiken vain olemalla itseni (tämä on sitä inhottavaa häpeää, kun vain pelkää olevansa jotenkin riittämätön tai vääränlainen)

kaikki onkin ollut vain hyvää tuuria, eikä omaa ansiotani ollenkaan (huijarisyndroomahan se siellä)

Kuva: Satu Nyström

Continue Reading

Mitä tehdä, jos energia ei tunnu riittävän treeniin? Kuuntele myös podcast!

Kaupallinen yhteistyö: Vida

Olin ennen aika urheilullinen: juoksin ja kävin hikijumpissa ja salilla. Nuorempana harrastin muodostelmaluistelua ja tanssia, ensimmäistä ihan tosissani.

Nykyisin en voi enää sanoa, että urheilen. Sen sijaan liikun ja aika runsaasti. Karvaiset ystäväni pitävät huolen, että askeleita tulee joka päivä reilusti yli suositusten, usein noin 15 000.

Rakastan kävelemistä. Se pitää pääni kasassa ja kehoni terveenä. Kaipaisin sen rinnalle kuitenkin myös jotain vähän raskaampaa treeniä, kuten juoksua, paristakin syystä.

Ensinnäkin urheilusta tulee vain niin hyvä olo.

Toisekseen ajattelen, että mitä enemmän ikää tulee, sitä parempaa huolta kehostaan tulisi pitää. Niin voi vaikuttaa siihen, miten hyvin se voi vuosien karttuessa.

Ongelmani on, etten oikein jaksa tehdä kovaa treeniä enää koiralenkkien päälle.

Olen välillä miettinyt, että mistä tämä johtuu? Miksei minulla ole enemmän energiaa, vaikka liikun paljon ja syön terveellisesti? Olenko nyt tullut vanhaksi vai mitä, ollaanhan sitä kuitenkin jo 39-vuotiaita…

Erityisesti mieltäni on painanut juokseminen. Yritin aloittaa sen keväällä vuosien tauon jälkeen, ja monta kuukautta menikin ihan kivasti. Ensin oli tosi rankkaa, mutta sitten juoksu alkoi helpottua ja taisi olla kesäkuuta, kun juoksin jo kympin. Vaan sitten tuli kesä, lämpö ja loma. Meni pari kuukautta, enkä tehnyt yhtään mitään, istuin vain purjeveneessä ja sain nipin napin kokoon suositellut 10 tuhatta askelta päivässä.

No, elokuussa yritin sitten aloittaa juoksemisen uudelleen. Se oli kamalaa. Juoksin kolme kilometriä, ja kuntoni loppui ihan täysin. Päättelin, että olen rapakunnossa, ja sen jälkeen en ole juossut.

Yksi isoimmista ongelmistani urheilun suhteen on juuri tämä: vaadin itseltäni tosi paljon ja kuvittelen, että jos olen joskus jaksanut juosta kympin, minun kuuluu jaksaa juosta se vastakin. Olin sitten treenannut edellisinä kuukausina tai en.

Juoksu ja muukin treeni on kuitenkin kuin muutkin vaativat asiat elämässä: siinä kehittyy vähitellen, sitkeän työn tuloksena. On turha odottaa, että parin lenkin jälkeen olisi maratoonari.

Toisekseen juoksu on todella raskas laji. Juttelin fytonomi ja ravintoasiantuntija Timo Kososen kanssa, joka työskentelee Vida Kuulas -ravintolisiä valmistavalla Leader Foodsilla ja jolla on vuosikymmenten kokemus ravintolisistä ja urheilijoiden ravitsemuksesta. Hän vastaa myös Suomen Fitnessurheilussa ravitsemuksesta.

Hyvä uutinen on, että 39 vuotta ei ole Timon mukaan vielä ikä eikä mikään, eikä ajoittainen energianpuutokseni varmaankaan johdu siitä.

Kuunneltuaan minua hetken, Timo kuitenkin kysyi, että haluanko varmasti juosta ja minkä tähden? Kävelen reippaasti niin paljon, että se riittää pitämään yllä hyvää terveyttä ja juoksun harrastaminen vaatii aika paljon. Ehkä enemmän kuin mihin minulla on tällä hetkellä paukkuja.

Juoksu on nimittäin lajina hyvin erilainen kuin moni muu: sitä pitää harrastaa säännöllisesti koko ajan. Jos pitää taukoa, juoksukunto heikkenee nopeasti ja joutuu aloittamaan taas uudelleen lähes alusta. Se on raskasta sekä fyysisesti että henkisesti kunnes juoksukunto paranee ja askel alkaa taas nousta. Jos elämä on muutenkin täyttä, ehkä se on vähän liikaa.

Olenkin alkanut miettiä, että vaadinko itseltäni kohtuuttomia, kun piiskaan itseäni juoksemaan kaiken muun ulkoilun päälle ja kun elämäni on muutenkin aika kiireistä. Se on nimittäin hieman haastavaa myös mielelle, etenkin tänä vuodenaikana. Lähteä koiralenkin jälkeen uudelleen ulos ja taas niille samoille reiteille, joilta juuri palasi.

Timon kanssa puhuttuani aloinkin miettiä, että ehkä juoksu ei ole lajini juuri nyt. Se tuntuu näet enemmän vievän energiaani kuin antavan sitä. Ja liikkumisen pitäisi kuitenkin olla ennen kaikkea kivaa ja antaa energiaa, jos kyse on kaltaisestani kuntoilijasta, jolla ei ole muita tavoitteita kuin pysyä hyvässä kunnossa ja terveenä.

Niinpä päätin kuunnella kehoani ja mieltäni ja vaihdoin juoksun kehonpainotreeniin. Sitä nimittäin jaksan lähes aina tehdä, eikä se vie energiaa, vaan antaa sitä. Nyt teen lyhyen mutta tehokkaan kotitreenin (tykkään kovasti esimerkiksi Anna Saivosalmen treeneistä) kolmisen kertaa viikossa ja lisäksi vähän joogaan. Tuntuu heti paljon paremmalta.

Jotta treeni kulkisi, yritän pitää muutenkin hyvää huolta itsestäni. Syön kunnolla ja varsinkin tarpeeksi proteiinia, sillä se on joskus heikko kohtani. Lisäksi käytän Vida Kuulas Panmol  B-vitamiinia, joka auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. Oiva juttu näin pimeänä vuodenaikana!

Ruokavalioni on hyvin kasvispainotteinen, ja jo sen tähden minun pitää huolehtia, että saan tarpeeksi B12-vitamiinia, jota on vain eläinkunnan tuotteissa ja joka on välttämätön vitamiini ihmiselle. Vida Kuulaan B-vitamiinissa on sen lisäksi seitsemän muutakin B-vitamiinia, ja se on valmistettu luonnonmukaisesti viljellystä kvinoasta. Sopii siis eläinystävälle.

Pakkaus taas on sataprosenttisesti biohajoava, sillä Vida Kuulas tahtoo taistella merten muoviongelmaa vastaan. Tykkään.

Timo kertoi, että moni urheilija kokee saavansa hyötyä myös magnesiumista ja sinkistä. Itse olen käyttänyt magnesiumia aika ajoin erityisesti silloin, jos olen treenannut enemmän.

Kuuntele alta myös podcast-jakso, jossa keskustelemme liikunnasta ja ravintolisistä fytonomi ja ravintoasiantuntija Timo Kososen kanssa. 

https://lily-talks.simplecast.com/episodes/urheilijan-ravintolisat

Continue Reading

Pieni kirja paremmista valinnoista

 

”Tällä hetkellä, kun kirjoitan näitä alkusanoja, ikirouta sulaa Siperiassa poikkeuksellisen hellesään kourissa, Amazonin sademetsä palaa ennätysvauhtia Brasiliassa ja historian kuudes massasukupuutto kiihtyy vielä pelättyäkin pahemmaksi. Kun puhutaan näin isoista asioista, tuntuu välillä tyhmältä kirjoittaa opasta pienistä arjen teoista, asioista kuten kosmetiikkatuotteista tai vaatteista, varsinkin kun kirjoitan kiistämättä etuoikeutetusta asemasta käsin. En kuitenkaan osaa olla mitään tekemättäkään.”

Näin kirjoittaa Karita Sainio Pieni kirja paremmista valinnoista -kirjansa alkuun. Ja ihan samoin tunnen itsekin: maailman ongelmat, ilmastonmuutos, eläinten kaltoinkohtelu, ympäristötuhot ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen tuntuvat valtavilta asioilta, joille yksi ihminen ei voi ehkä paljonkaan.

Mutta silti en voi lakata yrittämästä, silti ei saa lakata yrittämästä. Sillä jos meitä ihmisiä, jotka tekevät jotain, olisikin paljon, niin sillä alkaa jo olla merkitystä. Sitä paitsi se, ettei tekisi mitään, olisi ihmisyyden aliarvostamista, sieluttomuutta. Ikinä ei saa luovuttaa ja aina voi tehdä parhaansa.

Ahmin tämän kirjan parissa aamussa. Minulla on näet tapana lukea aamuisin jotain inspiroivaa, ja vaikka kirjan aihe on vakava, se on kevyttä luettavaa. Se ei tuomitse, vaan neuvoo lempeästi, millaisia pieniä hyviä valintoja voi omassa elämässään tehdä maailman hyväksi oli kyseessä sitten vaatteet, kosmetiikka, ruoka, matkustaminen, digilaitteet, työ ja raha tai koti.

Vaatteet:

”Oman tyylisi löytäminen on vastuullisin vaateteko, jonka voit tehdä”, Karita kirjoittaa ja jälleen ollaan ihan samaa mieltä.

Omaan tyyliin tutustuminen ja sen pohtiminen ei ole turhaa eikä pinnallista (ei kyllä ole mielestäni sitä muutenkaan), vaan teko maailman hyväksi. Kun ei tule tehtyä hutiostoksia, vaan hankkii harkiten vain lempivaatteita ja niitäkin harvoin, tekee jo aika paljon.

Kirja antaa aiheesta monia hyviä vinkkejä ja opastaa myös materiaalien valinnassa. Täyttä timanttia!

Kosmetiikka:

”Kosmetiikan valitseminen vastuullisesta näkökulmasta ei ole vain pieniä tekoja, vaan se on yksi helpoimmista tavoista vaikuttaa.”

Mitä eroa on luonnon-, luomu-, vegaani- ja synteettisellä kosmetiikalla? Mitä valitsee eläinten ystävä? Entä miten puhutaan purkkia ja pitäisikö miettiä myös zero wastea?

Ruoka:

”Onhan se vähän hölmöä, että planeettamme on lopen uupunut ruokailutottumuksiemme vuoksi. Jos jokainen ihminen vähentäisi lihansyöntinsä puoleen, vaikutus ilmastonmuutokseen olisi valtava.”

Mikä yhteys lihansyönnillä on ilmastonmuutokseen, entäs kalat sitten, mikä oikein on reilua ruokaa?

Oma panokseni tähän asiaan on, etten enää osta juustoa kotiin. Muita maitotuotteita en ole aikoihin ostanutkaan, ja lihaa nyt en tietenkään.

Koti:

”Kun valitset kotiisi huonekaluja, valaisimia, tekstiilejä tai astioita, anna harkinnalle aikaa. Nämä ovat tavaroita, jotka haluavat pysyä luonasi vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä.”

Miksi somevaikuttajien kodeista ei kannata ahdistua, milloin kannattaa nuukailla, entä miten koti siivota ja sähkö valita?

Tämä kirja on tärkeä muistutus siitä, että omilla teoilla on merkitystä ja paremmat teot maailman hyväksi eivät vaadi paljon ja voivat itse asiassa olla hyvinkin hurmaavia. Kun elää omien arvojensa mukaan, elämä kun tuppaa tuntumaan kivemmalta.

”Raha on valtaa. Ja sillä, mihin käytät varojasi, on vaikutusta. Mitä enemmän vastuullisesti tuotettuja tuotteita ja palveluita hankitaan, sitä enemmän niitä on myös tarjolla. Jokainen ostotapahtuma onkin kuin äänestyslipuke paremman tulevaisuuden puolesta.”

WORD.

Sain kirjan Karitalta, kiitos. <3

BLOGLOVIN, INSTAGRAM

Continue Reading

Mikä auttaisi stressiin ja uniongelmiin? Kuuntele myös podcast!

Kaupallinen yhteistyö: Vida

Olen nukkunut viimeisen viikon aika heikosti. On kai ollut vain liikaa kaikkea, paljon hyvää, mutta myös stressiä.

Näin käy aina välillä. Toivoisin, että olisin ihminen, joka nukkuu aina hyvin, oli päällä millainen stressi tahansa. Vaan ei: kun olen stressaantunut, se näkyy ensimmäisenä unissani. Ja huonot unet tietenkin pahentavat asiaa, sillä väsyneenä kaikki tuntuu aina pahemmalta, maailma kaatuu päälle ja pienetkin vastoinkäymiset ahdistavat.

Uniongelmani alkoivat lentoemäntäaikoinani. Muistan hetkenkin aika tarkkaan. Olin lentänyt vuoden verran aikaerolentoja ja nukkunut ihan makoisasti, missä milloinkin satuin pään tyynyyn painamaan. Sitten tuli kahden yön Hong Kongin -reissu – ja valvoin toisen yön kokonaan.

Sen jälkeen en enää osannut nukkua Aasiassa, ja vähitellen tilanne paheni. Kerran valvoin kolme päivää ja yötä putkeen. En siis nukkunut silmäystäkään. Ensin stressasin Kiinan-lentoa ja pelkäsin, etten nuku siellä. Joten valvoin lentoa edeltävän yön Suomessa. Sitten valvoin siellä Kiinassa, ja kun palasin Suomeen, olin jo niin sekaisin, etten edelleenkään saanut unta.

No, siitäkin selvittiin. Yhdeksän ja puoli vuotta sitten ripustin siivet narikkaan, sain elämääni rytmin ja opin vähitellen taas nukkumaan. Lentoemännän työ oli kuitenkin rikkonut jotain sisälläni, sekoittanut sisäisen kelloni, ja laukaissut herkkäunisuuden minussa – ja siitä en edelleenkään ole päässyt eroon.

Nukun nykyisin pääosin ihan hyvin. Mutta sitten tulee näitä kausia. On stressiä, olen vieraassa paikassa tai vieraassa seurassa. Ja äkkiä en osaakaan enää nukkua.

Uniongelmani ovat nimenomaan sitä laatua, etten saa unta. Ja se tuppaa edelleen aiheuttamaan minulle toisinaan paniikin tunnetta. Noina yön pimeinä tunteina uniongelmani kasvavat vuorien kokoisiksi. En pelkää, että valvon yhden yön. Pelkään, että käy niin kuin lentoemäntäaikoinani, ja unettomuus jää päälle.

Eihän niin yleensä käy. Jos valvoo yhden yön, seuraavana nukkuu yleensä sitten paremmin, koska on vain niin väsynyt ja unipaine kasvaa. Niin minullekin tapahtuu, mutta välillä pelkään silti.

Ja juuri tuo pelko ja stressi on se, joka minua valvottaa. Niinpä stressin suitseminen on se, millä saan kopin myös uniongelmistani.

Nämä keinot auttavat minua nukkumaan hyvin:

Kaikkein tärkeintä on hallita mieltään. Pahinta, mitä uneton voi tehdä, on alkaa stressata nukkumisesta. Media ei oikein auta tässä, kun joka paikassa puhutaan siitä, miten tärkeää olisi nukkua hyvin.

Nukkumisesta on tavallaan tullut taas yksi suoritus muiden joukkoon. Sitä mitataan älylaitteilla ja jokainen tietää, että ihminen tarvitsee 7-9 tuntia unta yössä voidakseen hyvin ja ollakseen se kuuluisa paras versio itsestään.

Vaan mitä, jos ei pysty nukkumaan, vaikka haluaa? Terveys pettää ja mistään ei tule mitään, vai?

Minua helpotti valtavasti, kun tajusin kaksi asiaa. Ensinnäkin uniongelmista kärsivät yleensä tunnolliset ihmiset, jotka yrittävät parhaansa vähän kaikessa. Unettomuus ei kerro ihmisestä mitään huonoa, eikä ole virhe. Se voi vain kertoa, että olet huolehtivaa tyyppiä. Ja sellaiset ihmiset pitävät yleensä muuten hyvää huolta itsestään. Se taas kompensoi unettomia öitä ja vähentää niiden haittoja.

Toisekseen kenenkään terveys ei petä, jos välillä nukkuu huonosti. (Heitin unimittarini romukoppaan, ja stressi nukkumisesta väheni heti.) Se on sitä paitsi ihan normaalia. Iso osa ihmisistä nukkuu välillä huonosti – et siis ole yksin.

Ja oikeastaan se onkin kolmas tärkeä asia ymmärtää: et tosiaan ole yksin. Silloin, kun valvon unettomana, ajattelen niitä kaikkia menestyviä naisia, joiden tiedän kärsivän uniongelmista ja jotka silti pystyvät vaikka mihin. Saan siitä outoa lohtua. Se näyttää, että myös huonoilla unilla voi vetää tosi hyvin.

Neljäs tärkeä juttu on tehdä iltaisin jotain kivaa ja rauhoittavaa. Enkä nyt tarkoita meditointia, vaikka ei siitäkään toki haittaa ole, vaan sitä, että lukee hyvää kirjaa tai katsoo sarjaa, josta tulee hyvä fiilis tai joka auttaa päästämään irti päivän tapahtumista. Kirjan lukeminen sängyssä kuuluu iltarutiiniin, jota olen noudattanut suunnilleen koko elämäni. Hetkeksi toiseen maailmaan uppoutuminen päivän päätteeksi rentouttaa ja rentous on minun unieni kannalta se tärkein juttu.

Viidenneksi on tosi tärkeää väsyttää itsensä päivällä. Jos nukkuu myöhään ja hengailee päivän sohvalla, niin ei ole ihme, jos illalla ei väsytä. Itse ajattelen, että joka päivä olisi hyvä ulkoilla ja liikkua. Sama pätee aivojen käyttämiseen. Sekin väsyttää, mutta sitä ei kannata tehdä kauhean myöhään, sillä se myös aktivoi aivoja ja piristää. Ja sama koskee liikuntaa.

Kuudenneksi on pakko mainita rytmi. Niin tylsältä kuin se ehkä kuulostaakin, säännöllinen unirytmi auttaa nukkumaan paremmin. Menen joka ilta nukkumaan noin 22.30-23 ja herätyskelloni soi joka aamu (myös viikonloppuisin) 7.30. Yleensä tosin herään automaattisesti viimeistään seitsemältä.

Seitsemänneksi käytän kirkasvaloa aamuisin nyt pimeänä vuodenaikana. Se auttaa kehoa pitämään uni- ja valverytmin kunnossa ja tahdistaa sisäistä kelloa. Kirkasvalon käyttäminen aamulla siis piristää päivällä ja väsyttää illalla.

Kahdeksanneksi omien ajatusten ja tunteiden käsittely auttaa stressiin ja uneen. Jos huolet painavat, ne kannattaa jakaa puolisolle, ystävälle tai vaikka terapeutille. Se vain oikeasti auttaa. Jos niitä pyörittelee yksin, ne paisuvat helposti valtaviksi möröiksi. Kirjoitan lisäksi toisinaan päiväkirjaa. Se on hyvin terapeuttista.

Yhdeksänneksi metsä, jooga, meditointi, koirien silittely, hyvän mielen leffa…ne auttavat aina. Metsäkylpy ei ehkä ratkaise ongelmia, mutta se rauhoittaa.

Kymmenenneksi luotan ashwagandhaan. Oikeastaan olen ottanut sitä jo jonkin aikaa parantamaan keskittymiskykyäni.

Sitten juttelin fytonomi ja ravintoasiantuntija Timo Kososen kanssa. Hän työskentelee Vida Kuulas -ravintolisiä valmistavalla Leader Foodsilla ja kertoi, että ashwagandha on adaptogeeni, joka auttaa kehoa ja mieltä sopeutumaan kulloiseenkin tilanteeseen. Se auttaa näin myös stressiin.

Käytänkin Vida Kuulas Ashwagandha Shodenia nyt päivittäin.Se on kasviperäinen ravintolisä ja pakattu ekologiseen pakkaukseen. Siitä vielä lisäplussaa.

Jos uniongelmien ja stressin selättäminen kiinnostaa enemmän, kuuntele alta uusi Lily Talks -jakso, johon haastattelin Timo Kososta aiheesta. 

https://lily-talks.simplecast.com/episodes/stressi-ja-uni

Continue Reading